Eräällä pienellä kettupojalla oli 1-vuotissynttärit toukokuun alussa.
Pääsimme juhliin mukaan ja pakettiin löysi tiensä tietenkin kettusetti, johon kuuluu paita ja pipo.
Ihana kettukangas on Selialta.
Tein paidan OB:n Papana-kaavalla (4/2010).
Koko piti olla 86, mutta taisi olla sittenkin 92.
Onneksi pipokin on vielä vähän iso, joten pääsevät toivottavasti sitten samalla kertaa käyttöön!
Pipo on Baggy Look-kaavaa mukaillen OB:sta 4/2012.
Suunnitelmia
Tämän vuoden Ottobret ovat minulla vielä hieman lukemisen osalta kesken.
Niistä muissa blogeissa huomioni on kiinnittänyt Against the Wind-takkikaava.
Sillä haluaisin tehdä pojille syystakit.
Kankaatkin pitää toki ensin löytää.
Ja ensin pitäisi saada valmiiksi poikien kesätakit,
jotka ovat odottaneet ompelua nyt muutaman kuukauden.
Toivottavasti voin esitellä ne jo muutaman viikon sisällä, sillä kesä on jo täällä!
Muita keskeneräisiä juttuja ompelurintamalla on
-pari pitkähihaista t-paitaa
-kummityttöni pipo
-oma pitkähihainen t-paita
-korjausommeltavia housuja
Ja missä muualla kuin pihalla sitä viettäisi näitä kauniita päiviä!
Joten pihaahan tässä on pakerrettu.
Täältä kaivettiin esiin amme.
Kyllä!
Kylpyamme.
Kylpyammeen tilalle on tulossa luumupuita ja mustikkapensaita.
Kevätesikotkin väistyvät muualle.
Mansikat on jo maassa ja mustikkapensaat saadaan toivottavasti tänään maahan.
Mansikan takana meidän hyvin kasvamaan lähtenyt ruohosipuli!
Ah, ihana kesä!
voi kuinka ihanat ketut!
VastaaPoistaIhanat ketut kyllä! Ja täälläkin hirveä pino keskeneräisiä :D
VastaaPoista