tiistai 4. syyskuuta 2012

Hankintoja syksyä varten

Meneillään on taas sellainen vaihe, että saan monta asiaa tehtyä alkuun, mutta yhtään en päätökseen.

Valmistumassa on kummipojan synttärilahja, siskoni synttärilahja ja pojille paitoja. Pikkuprojekteja viivästyttää poikien hoidonaloitus, joka on saanut pohtimaan mitä kaikkea tarvittavaa puuttuu. Onko kuravaatteet ja varavaatteet sisälle? Onko kaikessa nimet?

Se "ahdistaakin" tuossa hoitoon menemisessä kun kaikki vaatteet pitää nimikoida. En haluaisi millään kirjoitella vähän käytettyihin vaatteisiin nimiä. Olen pohtinut eri vaihtoehtoja ja kokeilen tehdä parilla pistolla ommeltavia kankaisia nimilappuja poikien vaatteisiin.
Jossain verkkokaupoissa myydään liimattavia (silitetään kiinni) nimitarroja, mutta niitä ei aina saakaan irti. Olen ostanut kirppikseltä jokusen vaatteen, jossa noita tarroja on käytetty ja tarran irroittaminen saa vain aikaan vaatteen repeytymisen. Ei kiva.

No, mutta katsotaan mistä tulee paras lopputulos.

Kunnes noista jutuista saan mitään aikaiseksi esittelen Karnaluksin ja JNY:n hankintani.

Karnaluksissa tuli käytyä elokuun loppupuolella. Pari tuntia siellä taisi pyörähtää ja mukaan lähti iso pino vetoketjuja. Tosin heti kotiuduttuani huomasin parin vetoketjun unohtuneen. Mikähän olisi Suomessa paras hankintapaikka?

Törmäsin myös eräässä keskustelussa metriketjuun. Olen nähnyt sitä verkkokaupoissa, mutta ollut epäluuloinen jollain tapaa. Nyt kuulin sen verran kehuja, että täytynee itsekin kokeilla. Tosin huppareihin ei siitä käsittääkseni ole hyötyä.

Karnaluksesta lähti mukaan saumurilankoja, nyöriä sekä värillisiä neppareita vetoketjujen lisäksi.
Kerroinkin (muistaakseni), että myyjä unohti pakata kassiini ostamani satiininauhan. He selvittelivät ja kyselivät asiaa ja lopulta lähettivät minulle postissa uuden nauhan!! Todella hyvää palvelua ja olen todella onnellinen, koska tarvitsin sitä testiprojektiini (nimilappuihin).


JNY:llä (ruotsalainen yritys) oli postikuluttomuus Eurooppaan tuossa pari viikkoa sitten. Pakkohan se oli tilata kun muutamaa kangasta olen sieltä kuolannut. Tilasin ajoneuvokankaita neljässä värissä (ylin on ruskea) kun en osannut päättää mitkä kaksi on kivoimpia. Ihania ovat kaikki värit!
Vasemmalla on yllätyspaketti. Kukkakuosia on iso pala (ehkä n. 1m x täysleveys). Muut on trikoota paitsi tähtikangas on velouria. Ylläripaketissa muut oli mieleisiä, mutta tuosta pinkistä eläinkankaasta en oikein tiedä. Pinkki ja lastenkuosi eivät ole kovinkaan mieleeni, joten pitää keksiä mitä tuosta tekisi.


Kankaita ainakin taas riittää. Ja kun on vanhatkin käyttämättä niin nyt vaan saamaan jotain aikaiseksikin!

PS. Ja onhan se vaatehuoneen muuttaminen ompeluhuoneeksikin vielä kesken!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!