Omenapuumme tuottavat satoa todella hienosti. Vähän liiankin hienosti. Olemme valjastaneet ystävät, naapurit ja sukulaiset omenatalkoisiin. Kotiinsa saa viedä niin paljon kuin jaksaa, keräämme valmiiksi.
Tässä kolme vinkkiä omenasadon "tuhoamiseksi".
Omenasose
3,5 litraa omenalohkoja
1-2 kanelitankoa
3 dl vettä
3 dl vettä
Laita isoon kattilaan omenalohkot, vesi ja kanelitangot. Keitä sekoitellen n. 10-15 minuuttia kunnes omenat ovat pehmeitä. Soseuta esim. sauvasekoittimella. Jäähdytä ja pakasta.
Sose säilyy jokusen päivän jääkaapissa, mutta koska siinä ei ole sokeria ei kannata pidemmäksi aikaa säilöä pakastamatta.
Tämän verran tulee sosetta tuosta määrästä lohkoja. Eli n. 7 dl.
Omenapiirakka
Pohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
50 g juoksevaa/sulatettua margariinia
0,5 dl maitoa
Täyte:
2 dl omenasosetta
omenalohkoja
kanelia
Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon juokseva margariini ja maito. Sekoita tasaiseksi ja painele voidellun vuoan pohjalle.
Levitä pohjan päälle (omatekemää tai kaupan) omenasosetta ja omenalohkoja siten, että pohja peittyy.
Ripottele päälle kaneli. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Voidaan nauttia esim. vaniljakastikkeen kanssa, mutta menee myös ilman erillistä "kostuketta" piirakassa olevan soseen ansiosta. Tähän sopii käytettäväksi esim. lastenruokapurkissa oleva omenasose.
Omenapaistos
Omenalohkoja mielen mukaan
Päälle:
sokeria
kanelia
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
Levitä voidellun uunivuoan pohjalle omenalohkoja sen verran, että pohja peittyy. Ripottele päälle sokeria ja kanelia oman maun mukaan. Sekoita keskenään loput aineet (margariini, kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja leivinjauhe) ja levittele seos omenien päälle.
Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.
Nauti lämpimänä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.
Ulkonäkö ei kehuja kerää, mutta maku on loistavan omenainen ripauksella kauraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit!