sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ompelukset juhlia varten

Olisikohan ollut kesäkuun alussa kun päätin, että haluan tehdä poikien synttäreille koristeiksi viirejä.
Kaivoin laatikoista tilkkuja ja pikkuhiljaa (todellakin pikkuhiljaa) aloin niitä leikkelemään ja ompelemaan.
Niinhän siinä kävi, että valmistuivat viimeisellä viikolla ennen juhlia. Mutta ajoissa kuitenkin!


Näin tein viirit! Surauttelin kankaat kolmion muotoon jättäen yläreunan auki. Leikkasin hieman kolmion kärkeä ja käänsin oikein päin. Leikkaus sen takia, että kolmion saa siistimmäksi oikein päin.
Silitin kolmiot ja ompelin vinokaitaleen väliin nauhaksi.

Viirejä tuli neljä ja jokainen on n. 4,5 metriä pitkiä.

Vinkki viirien tekijöille: säästääksesi hermojasi, älä käytä trikootilkkuja ja valitse leveää vinokaitaletta. :)



Synttäreiden ohjelmanumerona oli ongintaa. Lapset saivat osallistua ja heille olin tehnyt palkinnoiksi oman etukirjaimen mukaisen hernepussin. Lisäksi ongintaämpäristä löytyi pieni paketti rusinoita (pienimmälle yksi maissinaksu).
 

Ja olihan sankareille saatava omat synttäripaidat!
Nyt ei tarvitse kenenkään kysellä montako vuotta sitä ollaan, sen kun katsovat paidasta. ;)

Tähti-trikoot Royal-tuotteelta. Musta trikoo applikointiin vanhasta paidasta. Resorikangas Sampsukasta.
 

Hei hei vieraat!





1 kommentti:

  1. Ihanat viirit ja kivat paidat oot tehnyt! Myös hernepussit on tosi hauskat! PItäs varmaan alkaa miettimään omankin pojan synttäreitä, kun ovat ens kuussa...

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!