Tyykipuodista hankitusta tummapohjaisesta kankaasta ja Ikean Fredrika kankaasta syntyi kääntökassi.
Ohje löytyy täältä ja kaava täältä.
Muokkasin ohjetta sen verran, että lisäsin siihen nappikiinnityksen.
"Vuorin" ja päälikankaan väliin ompelin napin lenksun.
Napit Tyykipuodista.
Kassi on sopivan iso omiin tarpeisiini. Ja syvyyttäkin riittää parin muotoonleikkauksen ansiosta.
Ainoa mikä puuttuu on sisätasku. Pohdin ensin jos tekisin piiloketjun avulla taskun, mutta päätin jättää sen pois. Tarkoituksena on tehdä pieni pussukka, jonka saisi omalla lenkillään kiinni sisäpuolelle jäävään nappiin. Pussukka olisi sitten aina kätevästi käden ulottuvilla eikä kassin pohjalla.
Pakko vielä kertoa, että pääsin käymään Tallinnan Karnaluksessa! Sieltä mukaan lähti iso kasa vetoketjuja, joitakin saumurilankoja ja nyöriä housuja varten. Ostin myös leveää satiininauhaa, joka ilmeisesti jäi kaupan kassalle. Kassalla pyöri kaksi ja jopa kolmekin naista kerralla, joten en ihmettele, että jotain jäi kun tavaroita keskenään pyörittelivät. Ottaa vaan niin kovasti päähän, koska tuo nauha oli yksi niistä, joita lähdin hakemaan ja olisin sen nyt heti tarvinnut.
Katsotaan saavatko tutkittua asiaa ja voidaanko tuota enää mitenkään korjata. Esittelen myöhemmin ostossatoa kun saan uutta ompelutilaani parempaan järjestykseen ja tavaroita purettua paikoilleen.

Kiitokset ideasta, etsiskelinkin kivaa hoitokassiksi sopivaa ohjetta kun muksu huomenna aloittaa päivähoidossa! Kauniit kankaat!
VastaaPoistakiva tuo kassi.
VastaaPoista