tiistai 10. heinäkuuta 2012

Maaseudun rauhaa

Kävimme perheen kanssa lyhyellä lomalla Keski-Suomessa vanhempieni mökillä. Matka oli onnistunut. Jopa ajomatkat menivät hyvin kun aiemmin pojat ovat olleet todella huonoja viihtymään autossa pitempiä matkoja. Tämä antoi intoa myös tulevaa kesälomaa kohtaan, jonka vuoro on elokuussa.

Tuliaisiksi veimme omatekemän kangaskorin. Hyvän ohjeen löysin täältä. Kankaan olen saanut äitini tilkkuvarastosta. Hän on aiemmin tehnyt kankaasta mökille pöytäliinan, joten tiesin korin sopivan sisustukseen. Korin tein neliöksi toisin kuin ohjeen korit ovat pyöreitä, samalla idealla kuitenkin.


 
Korin koko on 20 x 15 cm, joten siihen mahtui sopivasti pari keksipakettia. Niiden seurana veimme omatekemää Louhisaaren juomaa (ohje vanhassa blogissa täällä).


Puolikas viikko meni nopeasti nautiskellen kesän kuumuudesta.


Vierailija pihapiirissä



Kuumuudessa kattikaan ei jaksanut juosta karkuun, haukotteli vain makeasti.
 

Pojat ajamassa traktoria äitin tekemät paidat päällä. Jännää oli!
 


Perunakellari, jonka voisin ottaa meillekin
 

Ihanat vanhan ajan heinäseipäät

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!