tiistai 31. joulukuuta 2013

Paloautoja pikkumiehille

Mikä voisikaan olla innostavampaa kolmivuotiaiden poikien mielestä kuin paloautot?
No, samalle viivalle voidaan toki laskea kaikki muutkin autot, veneet ja lentokoneet.
Nämä Majapuulta tilatut palomies-kankaat saivatkin siis meidän herrat täpinöihin.

Niistä kehkeytyi raitatrikoon kanssa hauskat värikkäät pitkähihaiset piristämään talven pimeyttä.
Lempparipaidat ovat olleet valmistumisestaan lähtien. 
Paitojen malli muotoutui Buttoned Up-kaavan (OB 1/12) pohjaa mukaillen koossa 98.


Poikien t-paitahyllyä oli tarkoitus täyttää hieman samalla.
Hyllyyn tiensä löysikin nämä Selialta tilatuista autokankaista ommellut teepparit.
Hihoihin eksyi viimeisiä paloja tähtitrikoota. 
Onneksi nuokin ylijäämäpalat sai käytettyä johonkin järkevään.
Kaavana Papana (4/2010) suurennettuna kokoon 98.


perjantai 27. joulukuuta 2013

Leipäkori ja perunarieskat



Yksinkertainen on kaunista ja kätevää.
Ikea-reissulla iski inspiraatio tehdä itselle uusi kankainen leipäkori.

Päälikangas on Anttilan alesta kesällä ostettua paksumpaa puuvillaa ja vuorikangas on peruslakanakangasta.

Täyskorkeus on lähes 50cm, jotta pussukan voi myös hyvin sulkea lämpimien leipien päälle.


Pussukkaa voi myös taitella, joten tuoreet leivät saa myös esille helposti.


Tänne sopii hyvin sisälle vaikka tuoreet perunarieskat.

Perunarieskat
8 pikkurieskaa
2 1/2 dl perunasosetta
(1 tl suolaa)
1 muna
2 1/2 dl ohrajauhoja (hiivaleipäjauhotkin käyvät)

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Sekoita kaikki aineet keskenään.
Jaa taikina kahdeksaan osaan ja läpsyttele taikinaosista pyöreitä pikkurieskoja pellin päälle.
Pistele rieskat haarukalla ja paista 15-20 minuuttia.
Lämpöiset leivät suuhun tai pussiin. :)



tiistai 24. joulukuuta 2013

maanantai 23. joulukuuta 2013

Salmiakki-suklaajuustokakku

Ohoh, tässähän on mennyt muutama tovi edellisestä päivityksestä.
Kiireinen koulusyksy on ehkä ainoa ja painavin syy hiljaiseloon.
Nyt on koulu lomalla ja niin on työtkin, joten on aikaa keskittyä olennaiseen. ;)

Syksyn aikana ehdittiin onneksi myös juhlia kiireiden keskellä.
Juhlan ansiosta halusin tehdä jotain uutta herkkua. Etsin ohjetta, mutta en löytänyt suoraan mieleistä, joten testasin tällaista oman pohdinnan kautta syntynyttä salmiakki-suklaajuustokakkua.
Tässä teillekin ohje, jonka mukaan pärjää:

Salmiakki-suklaajuustokakku

Pohja:
1 pötkö (n. 175g) Domino-keksiä
50 g rasvaa sulatettuna

Täyte:
4 liivatelehteä
0,5-1 dl nestemäistä salmiakkia
1 pieni levy (130g) tummaa leivontasuklaata
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl kuohukermaa

Tee ensin pohja irtopohjavuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla.
Murskaa keksit ja sekoita voin kanssa. Levitä seos vuoan pohjalle ja siirrä vuoka odottamaan jääkaappiin.


Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Liivatteiden liotessa sulata suklaa, johon sekoitat tuorejuuston ja sokerit. Vaahdota kerma. Kuumenna nestemäistä salmiakkia hetki mikrossa ja liota liivatteet kuuman salmiakin sekaan. Sekoita salmiakki-liivateneste tuorejuustosuklaaseokseen. Lisää lopuksi vaahdotettu kermavaahto. Kaada kakkuaines irtopohjavuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli.


Pinnan voi koristella esim. suklaarouheella tai halutessa lisätä hieman salmiakkia esim. turkinpippurirouheella. Salmiakin makua korostamaan kaadoin muutamia rantuja salmiakkia kakun ollessa jo hieman jähmettynyt (siksi kakussa on tuollaisia mustia jälkiä).